Artikkeliarkisto
Koulutuskalenteri
Palaute
Sivustokartta
Uusin jäsentiedote
Materiaalisalkku
 Nettivieras

Kuka olet ja mistä tulet? 
Merja Leino, toimin SRL Pohjanmaan Ratsastusjaoston hallituksen puheenjohtajana sekä vapaaehtoispohjalla monessa muussakin ratsastukseen liittyvässä toiminnassa. Leipätyöni teen Atrialla siipikarjaliiketoiminnan johtajana sekä Atria-konsernissa laatuun, tuoteturvallisuuteen ja vastuullisuuteen liittyvissä tehtävissä.

Kerro omista liikuntaharrastuksistasi?
Liikuntaharrastukset keskittyvät oman hevosen liikuttamiseen ja koirien lenkittämiseen. Näihinkin tosin tarvitaan muiden apua, sen verran on aika kortilla.

Olet Pohjanmaan Ratsastusjaoston uusi puheenjohtaja.
Otin vastaan puheenjohtajuuden vuoden vaihteessa. Asiaa helpotti se, että edellinen pj Carina Nyholm oli hoitanut tehtävää ansiokkaasti ja kokeneesti. Pohjanmaan Ratsastusjaosto pyrkii jatkossakin tarjoamaan alueen seuroille ja toimijoille sekä ratsukoille hyvät toimintamahdollisuudet alueella. Vuosi 2011 on Nuorisovuosi ja pyrimme tätä näkökulmaa viemään myös ratsastuksen osalta eteenpäin.

Mitkä ovat ratsastuksen tulevaisuuden näkymät Pohjanmaan alueella sekä valtakunnallisesti? 
Ratsastus on Pohjanmaalla aktiivinen ja kehittyvä laji. Kilparatsastajien määrä lisääntyy ja hevosten lukumäärä lisääntyy. Alueeltamme on noussut mukavasti poni- ja junioriratsastajia kansalliselle tasolle ja jopa valtakunnan terävimpään kärkeen. Se on hienoa. Tänä vuonna on alueella runsaasti tarjolla aluekisoja. Aluecupit muuttuvat tänä vuonna ja pyrimme niiden avulla tukemaan uusien poni-, juniori- ja senioriratsastajia kehittymistä kohti kansallista tasoa. Mutta kilpailemisen lisäksi pyrimme myös kehittämään alueen nuoriso- ja harrastetoimintaa. Your Move - Jalka Jalustimeen tuo mukanaan monenlaista liikuntaan liittyvää tapahtumaa ja tietoa. Tulemme varmasti tukemaan alueen osallistumista Your Move -tapahtumaan tavalla tai toisella.

Terveiset lukijoille !
Toivotan kaikille aktiivista ratsastusvuotta 2011. It's Your Move!

 

Merja Leino
Suomen Ratsastajainliiton Pohjanmaan Ratsastusjaoston puheenjohtaja

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2003 Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio