Ammattiopisto Luovien olympiahuumaa

29.5.2024

Ammattiopisto Luovien opiskelijat Pohjanmaalta apuvoimineen valtasivat tänään Seinäjoen keskusurheilukentän.  Urheilullisia taitoja mitattiin niin hypyissä, heitoissa kuin juoksuissakin. Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu oli mukana mukana helteisessä huolehtien alkulämmittelystä ja temppuradasta.

Kisat avasi Luovi Pohjanmaat -organisaation koulutusjohtaja Lasse Hannula, joka korosti reipasta, rehtiä urheilumieltä, hauskan pitämistä ja yhteisöllisyyttä. Seinäjoen tapahtumaan osallistui yhteensä noin 120 opiskelijaa Luovi Alavudelta, Kokkolasta, Seinäjoelta ja Vaasasta. Lisäksi Ylivieskassa järjestettiin samaan aikaan ”varjo-olympialaiset”.

Olympialaiset tai ”olympialaaset”, kuten Hannula kisatapahtumaa nimitti, on jatkumoa maaliskuussa päättyneelle, noin vuoden pituiselle ”Luovi liikkeelle” -liikuntahankkeelle. Hanketta oli koordinoimassa Marjo Kauppinen.
– Olemme kehittäneet hankkeessa osallistavia tapoja harrastaa liikuntaa. Esimerkiksi marraskuussa kokoonnuimme yhteen pelaamaan curlingia. Jokaisessa yksikössä on liikunta-agentit, jotka organisoivat liikuntatoimintaa kuten taukojumppaa ja harrastusvälineiden saatavuutta. Haluamme tarjota liikuntaelämyksiä jatkossakin, kertoi Marjo kisamelskeen keskellä.

Ammattiopisto Luovien liikunta kuuluu valtakunnalliseen Liikkuva opiskelu -ohjelmaan, jonka tavoite on lisätä liikkumista toisella asteella ja korkeakouluissa.

Scroll to Top