Kesäkuun uutiskirje ilmestynyt
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n kesäkuun uutiskirjeen aiheita:
Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n kesäkuun uutiskirjeen aiheita:
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Harrastamisen Suomen malli -kehittämishankkeen päätöswebinaarissa käydään läpi hankkeen tuloksia ja esimerkkejä eri toimintamalleista. Webinaari järjestetään keskiviikkona 12.6.2024 klo 13.00 – 15.00, ja se on avoin kaikille
Ammattiopisto Luovien opiskelijat Pohjanmaalta apuvoimineen valtasivat tänään Seinäjoen keskusurheilukentän. Urheilullisia taitoja mitattiin niin hypyissä, heitoissa kuin juoksuissakin. Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu oli mukana mukana helteisessä huolehtien alkulämmittelystä ja temppuradasta. Kisat
Julkisuudessa on käyty keskustelua Olympiakomitean käynnistämistä selvitystöistä, jotka ovat myös sen kevätkokouksen asialistalla 28.5.2024. Liikunnan aluejärjestöt ovat ehdottaneet, että kevätkokouksen yhteydessä olisi järjestetty erillinen seminaari, jossa olisi käyty laajaa ja
Laita päivänmäärä muistiin, lisää infoa, aikataulu ja ilmoittautuminen kesälomien jälkeen!