Hallinto
Hallituksen kokoustiedotteet
Seuraava hallituksen kokous pidetään 11.4.2026.
Hallituksen kokous 3/2026 17.3.2026
– Käsiteltiin toiminta- ja talousraportti aluejohtajan esittelemänä
– Keskusteltiin osto- ja vastuullisuuskoulutuksista, todettiin työnantajuuskoulutusten järjestäminen kesätyösetelit saaneille seuroille ja että ruotsinkielisisten koulutusten ja materiaalien kääntäminen on käynnistymässä.
– Hyväksyttiin työaikakäytäntödokumentti sisältäen tunnin liikuntaa työaikaan viikossa.
– Käsiteltiin strategia ja sidosryhmäkysely ja hyväksyttiin strategiakuva kyselyä varten. Käännetään strategiakuva ruotsiksi. Strategiaan liittyvä sidosryhmäkysely toteutetaan maalis-huhtikuun vaihteessa.
– Sovittiin hallituksen ja toimiston yhteisistä kohtaamisista suunnittelupäivien yhteydessä sekä kevät-, syys- ja talvikahveilla.
– Perustettiin toimiston ja hallituksen yhteistyöryhmät.
– Päätettiin kesäsulun ajankohta 6.-26.7.
– Päätettiin lopettaa mestarisuksittelijoiden ja -pyöräilijoiden diplominjaot vähäisen kysynnän vuoksi.
Hallituksen kokous 2/2026 18.2.2026
– Käsiteltiin Urheilugaalan järjestelyjä ja palautteita. Gaala sai osallistujilta ja yhteistyökumppaneilta pääosin hyvää ja erinomaista palautetta. Gaalaan liittyviä jatkotoimia ja yhteistyökeskusteluja viedään eteenpäin.
– Toiminta- ja taloustilanne käsiteltiin, ja päätettiin mahdollistaa määräaikaisen liikuttajan palkkaaminen.
– Strategiatyössä edetään sovituilla pääteemoilla.
– Päätettiin jäsenmaksuihin liittyvistä jatkotoimista.
– Myönnettiin ansiomerkki hakemuksen mukaisesti.
Hallituksen kokous 1/2026 15.1.2026
– Valittiin Pauliina Suvisalmi ja Johanna Keski-Jyrä varapuheenjohtajiksi.
– Kerrattiin hyvän hallinnon periaatteita Olympiakomitean koulutuksen pohjalta ja keskusteltiin mm. säännöistä, sidonnaisuuksista ja jääviydestä.
– Käytiin läpi toiminta- ja taloustilanne sekä keskusteltiin tilaratkaisuista ja tekoälyn hyödyntämisestä.
– Työstettiin organisaation visioluonnosta ja koottiin strategisia teemoja seuraaville viidelle vuodelle, kuten näkyvyys, kumppanuudet, edunvalvonta, talouden tasapaino ja seurayhteistyö.
– Päätettiin tarkastella yhdessä henkilöstön kanssa työaika- ja etätyökäytäntöjä.
– Päätettiin hakea hankerahoitusta nuoren kehittäjän palkkaamiseen keväälle 2026.
– Käsiteltiin Jaakko ja Aili Mairon rahaston urheilijatuet, ansiomerkkihakemus, jäsenyysasioita sekä saatiin tiedoksi maakuntastrategialausunnon vastine.
– Vahvistettiin kevään kokousaikataulu ja kevätkokouksen aikataulu (12.5.26).
Hallituksen kokous 11/25 9.12.2025
– Käytiin läpi ajankohtainen toiminta- ja taloustilanne liitteiden pohjalta; päätettiin lopettaa mitalivälitys vuonna 2026 ja keskusteltiin urheilugaalan järjestelyistä. Esitettiin kiitokset toimistolle hyvästä ja joustavasta työstä syksyn aikana.
– Käsiteltiin alueiden yhteistä ohjelmatyötä ja todettiin kehityssuunnan olevan yhtenäinen; painotettiin viestinnän merkitystä.
– Hyväksyttiin toimiston esitys arvoista ja missiosta.
– Hyväksyttiin ansiomerkkihakemus, kuultiin kuulumiset Suomen Liikunnan Alueiden syyskokouksesta ja todettiin, että hallituksen kokoustiedotteet löytyvät verkkosivuilta.
Hallituksen kokous 10/25 18.11.2025
– Toiminta- ja talousraportin yhteydessä keskusteltiin viestinnän työnjaon selkeyttämisestä ja yhtenäisen viestintälinjan tärkeydestä. Keskusteltiin leasing-pakettiauton lunastamisesta. Keskusteltiin Valoa Finland -yhteistyöstä ja Urheilugaalan kutsuvieraslistasta.
– Vuoden 2026 toimintasuunnitelma, talousarvio ja tilintarkastus käytiin läpi; lisättiin kumppanuushankinta tapahtumiin ja leireihin, tarkistettiin henkilöstökuluja ja todettiin ensi vuoden arvioitu tulos. Tehtiin tilintarkastajan valinta. Esitykset hyväksyttiin vietäväksi syyskokoukseen.
– Suomen Liikunnan Alueiden syyskokouksen evästyksessä todettiin muun muassa yhteisen kurinpitomallin selvittäminen sekä oman ehdokkaan tukeminen hallitusvaalissa.
– Hyväksyttiin ansiomerkkihakemukset.
– Merkittiin ehdollepanotoimikunnan esitys tiedoksi.
– Päätettiin, että toimisto pidetään suljettuna 22.12.2025–6.1.2026.
Hallituksen kokous 9/25 21.10.2025
– Veto+-hanke esiteltiin erityisasiantuntija Timo Hämäläisen toimesta.
– Toiminta- ja talousraportti käytiin läpi; päätettiin kysyä kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilää syyskokouksen puheenjohtajaksi.
– Vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio käsiteltiin ja kiitettiin henkilöstöä hyvästä valmistelusta; keskustellaan työnjaosta ja tapahtumakokonaisuuksista jatkovalmistelussa. Leireihin ehdotettiin kumppanihankintaa kustannusten keventämiseksi.
– Työterveyskyselyn 2023 tulokset merkittiin tiedoksi ja päätettiin järjestää seurantakysely vuonna 2026.
– Hyväksyttiin lausunto Etelä-Pohjanmaan liiton strategiaan.
– Hyväksyttiin ansiomerkkihakemukset sekä päätettiin esittää Tuomas Hemminkiä ehdolle Suomen Liikunnan Alueiden ehdollepanoon.
Hallituksen kokous 8/25 24.9.2025
– Toiminta- ja talousraportti käytiin läpi aluejohtajan esittelyn pohjalta; tilintarkastuksen kilpailutuksessa tulee huomioida hankkeiden ja rahoittajien erityisvaatimukset.
– Ehdollepanotoimikunta on kokoontunut ja lähettää jäsenistölle ehdollepanokirjeet syys–lokakuun vaihteessa suomeksi ja ruotsiksi.
– Hyväksyttiin ansiomerkkihakemuksia.
– Päätettiin liittyä mukaan Epanet-professuuriyhteistyöhön sekä toiminnallisesti että vuosittaisella rahoitusosuudella.
Hallituksen kokous 7/25 26.8.2025
– Hallitus kävi arvoäänestyksen ja jatkaa arvokeskustelua henkilöstön kanssa yhteisessä syystapaamisessa.
– Toiminta- ja talousraportin yhteydessä todettiin hyvien toimintatapamuutosten käynnistyneen. Keskusteltiin varainhankinnasta, Urheilugaalan kehittämisestä sekä maahanmuuttajien integrointihankkeesta.
– Tulevan vuoden painopisteistä ja talousarviosta käytiin alustava keskustelu Seinäjoen avustushakua varten; lasten lihavuus ja maanpuolustusyhteistyö nostettiin ajankohtaisiksi teemoiksi.
– Sovittiin eläköityvän aluejohtajan muistamisesta ja tiedotteen laatimisesta.
– Merkittiin erovuorossa olevat hallituksen jäsenet ja keskusteltiin jatkohalukkuuksista; toivottiin hallitukseen jatkossakin monipuolista edustusta.
– Hyväksyttiin Rasti-Kurikka (RasKu) yhdistyksen jäseneksi