EN

SV

Search
Close this search box.

Oppilaat

Oletteko kiinnostuneita nuorten osallistamisesta? Osaavatko nuoret järjestää liikuntatapahtuman, ohjata toisia nuoria välituntisin tai iltapäivätoiminnassa?

Kouluja kannustetaan ottamaan nuoria koulupäivän liikunnallistamisen kehittämisryhmiin opettajien lisäksi. Nuorien ideointi on hyvä lisäapu opettajille erilaisten tapahtumien ja toiminnan järjestämiseksi.

Tarjoamme nuorille vertaisohjaaja- ja tapahtumanjärjestämiskoulutuksia. Koulutukset ovat toiminnallisia ja nuoria innostavia. Tilaa koulutus kouluusi teille sopivana ajankohtana.

HUOM! Osallistujan ei tarvitse olla mestariliikkuja. Joku löytää paikkansa liikuntahetken ohjaajana, toinen tapahtumien organisoijana, kolmas tiedottajana jne. Koulutukseen valitaan tyttöjä ja poikia, 15-20 oppilaan ryhmä. Koulun yhdysopettaja toimii nuorten tukena. Opettaja on myös mukana koko koulutuksen ajan. Tämä on tärkeää toiminnan onnistumiseksi koulutuksen jälkeen.

Osa koulutuksista on toteutettavissa etäkoulutuksena. Tämä mahdollisuus on mainittu koulutuksen esittelytekstin lopussa.

HUOM! Kaikkia koulutuksia saa myös tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Koulutustilaukset ja lisätietoja,
Ensio Heikinkangas
p. 040 483 9168
ensio.heikinkangas@plu.fi

Alakoulun Välkkäri -välituntiohjaajakoulutus (3h)

Tavoitteena on saada nuoret itse suunnittelemaan ja toteuttamaan liikunnallisia välitunteja sekä kannustamaan toisiaan liikkumaan.

Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat:

  • Välituntiliikunnan erityispiirteet
  • Liikuntatuokion mallileikkejä ja -pelejä
  • Vihjeitä välituntileikkien ohjaamiseen
  • Harjoitellaan ryhmän hallintaa ja ohjaajana toimimista
  • Välkkäritoiminnan käynnistäminen koulussa

Yläkoulun Välkkäri -välituntiohjaajakoulutus (3h)

Koulutuksessa oppilaat ideoivat keinoja koulupäivän aikaisen aktiivisuuden lisäämistä mm. taukoliikunnan, tapahtumien, välituntitoiminnan avulla sekä etsivät ratkaisuja, miten oppilaita saadaan innostettua mukaan. Tavoitteena on, että koulutuksen aikana syntyneet ideat toteutetaan koulussa.

Koulutuksen tavoitteet ovat:

  • Kannustaa ja aktivoida oppilaita kehittämään oman koulunsa toimintakulttuuria
  • Tarjota esimerkkejä aktiiviseen koulupäivään
  • Innostaa nuoret suunnittelemaan ja toteuttamaan nuorten näköistä kouluun sopivaa toimintaa.

Vamos Välkälle! – alakouluille (2h)

”Piristystä koulun välituntitoimintaan oppilaiden ohjaamana”
Vamos Välkälle! on Liikunnan aluejärjestöjen tarjoama koulutus, joka on suunniteltu erityisesti alakoulujen 4-6-luokkalaisille. Koulutuksessa oppilaat oppivat ohjaamaan liikuntaa hauskalla ja innostavalla tavalla, sekä saavat ideoita liikkeen lisäämiseen välitunneille ja mm. juhlapyhiin ja teemapäiviin.

Koulutus sisältää runsaasti sähköistä materiaalia haasteiden ja tempausten toteuttamiseen.

Materiaalit ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Voit tiedustella koulutuksen hintaa ja tilata sen oman alueesi liikunnan aluejärjestösi lasten ja nuorten liikunnan kehittäjältä.

Vamos Välkälle! – yläkouluille (2h)

Uutena pilottikoulutuksena starttaa Vamos Välkälle! yläkoulun oppilaille.
Koulutuksessa oppilaat oppivat ohjaamaan liikuntaa hauskalla ja innostavalla tavalla sekä saavat ideoita liikkeen lisäämiseen välitunneille ja mm. juhlapyhiin ja teemapäiviin.

Koulutuksen kesto on 120 minuuttia. Koulutus sisältää runsaasti sähköistä materiaalia haasteiden ja tempausten toteuttamiseen.
Materiaalit ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi.

Voit tiedustella hintaa ja tilata koulutuksen oman alueesi liikunnan aluejärjestösi lasten ja nuorten liikunnan kehittäjältä: ensio.heikinkangas@plu.fi

Järkkää tapahtuma (3h)

Koulutus on tarkoitettu 13–19-vuotiaille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisten tapahtumien järjestämisestä niin koulu- kuin urheiluseuraympäristössä.

Koulutus antaa valmiuksia erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Koulutuksessa valmistellaan oman tapahtuman järjestämistä ja laaditaan siihen tarvittavia suunnitelmia. Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen nuoret järjestävät itse yhdessä aikuisen tukihenkilön (esim. opettaja/rehtori) kanssa suunnitellun tapahtuman käytännössä

Koulutuksen keskeisiä teemoja ovat:

  • tapahtuman ideointi ja tavoitteet
  • tapahtuman suunnittelu
  • tapahtuman valmistelu
  • varaukset, luvat, välineet, talous, tiedottaminen, turvallisuus, toimitsijat
  • tapahtuman toteutus ja arviointi
Scroll to Top