Lisää liikettä

Lisää liikettä perusopetukseen, toiselle asteelle, varhaiskasvatukseen sekä harrastamisen edistämiseen perusasteella -hanke

Hankkeen tavoitteena on lisätä väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koko elämänkaaren ajan, erityisesti vähän liikkuvien lasten -ja nuorten keskuudessa. Hanke toteuttaa Suomi Liikkeelle -hallitusohjelman (2023) liikkumiseen liittyviä tavoitteita konkreettisin toimenpitein. Hanke tukee myös valtakunnallisen Liikkuvat-kokonaisuuden ja Harrastamisen Suomen mallin toimenpiteiden jalkautumista.

Hankekausi on 1.3.2025 – 28.2.2026. Hanketta hallinnoi Hämeen Liikunta ja Urheilu ry.

Hankkeeseen olemme saaneet tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Liikkuva varhaiskasvatus

Tavoitteena on juurruttaa liikunnallinen toimintakulttuuri varhaiskasvatukseen ja tukea sen kehittämistä eri vaiheissa. Samalla lisätään perheiden liikuntatietoisuutta ja kannustetaan koko perhettä aktiiviseen elämäntapaan. Aluejärjestöt tukevat kuntia ja varhaiskasvatuksen henkilöstöä vahvistaen liikuntaosaamista ja edistäen lasten hyvinvointia.

Tilaa varhaiskasvatuksen oma uutiskirje, jossa ajankohtaista tietoa alueemme (Etelä-Pohjanmaa/Pohjanmaa) toiminnasta. Uutiskirje ilmestyy helmi-,huhti-,kesä-,elo-,loka- ja joulukuussa. Aina kuukauden viimeisenä perjantaina. 

Liity postituslistalle ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Kirsille (kirsi.kuusisto@plu.fi).

Scroll to Top